ARKTA Vastuullisuusraportti 2021

12 Jatkuvaa kehittämistä Vuodesta 2020 alkaen Arkta -konsernin yhtiöissä on alettu käydä vuosittain jokaisen työntekijän kanssa henkilökohtaiset tavoite- ja kehityskeskustelut yhdenmukaisen mallin pohjalta. Keskusteluiden kautta työntekijät pääsevät keskustelemaan omasta roolistaan suhteessa yrityksen tavoitteisiin sekä työssä tarvittavasta osaami- sesta. Keskustelut antavat esimiehille ja yrityksen johdolle myös tärkeää tietoa henkilöstön tarpeista ja hyvinvoinnista. Niiden avulla kehittämistoimenpiteet voidaan suunnitella mahdollisimman vaikuttaviksi ja sitä kautta viedä koko organisaatiota eteenpäin kohti yhteisiä tavoitteita. Arktan hyvä henkilöstöhallintotapa on laadittu vuonna 2021. Se kuvaa Arktan arvojen ja strategian mukaista henkilöstötyötä, organisaatio- ja johtamiskulttuuria sekä työyhteisön vuorovaiku- tusta. Vuonna 2022 sitä lähdetään tuomaan tutuksi henkilöstölle henkilöstöedustajatapaamisten ja yhteisten info- ja koulutustilai- suuksien kautta. Vuonna 2021 on luotu myös Arktan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma, jonka tarkoitus on ensivaiheessa auttaa työyhteisöä pohtimaan, miten siihen liittyviä teemoja voisi tunnistaa päivittäi- sessä työssä. Millaisissa asioissa tasa-arvo tai yhdenvertaisuus eivät vielä toteudu ja miten näihin tilanteisiin voitaisiin vaikuttaa? Lisäksi suunnitelma luo raamit sille, millaista työyhteisökäyttäyty- misen tulee 2020-luvulla olla. Työyhteisökyselyn tulokset Arktan kaikissa yhtiöissä toteutetaan säännöllisesti työyhteisö- kyselyitä, joilla kartoitetaan työntekijöiden näkemyksiä työpaikan nykytilasta, vahvuuksista ja kehittämistarpeista. Vuonna 2021 otimme käyttöön Työeläkeyhtiö Elon työyhteisömittarin. Kyselyn vastausprosentti oli 67 % ja kokonaiskeskiarvo oli 3,8/5. Tuloksissa oli yrityskohtaista hajontaa, mikä huomioidaan kehitystarpeita määritettäessä. Keskimääräinen sitoutuminen työnantajaan eli eNPS–luku oli 23, joka on erinomainen (yli 20 on erinomainen). Loistavia tuloksia saatiin muun muassa työn odotuksien tuntemi- sesta, esimiestyöstä ja siitä, miten työ vastaa omia odotuksia. Kyselyn mukaan tällä hetkellä tärkeimpiä kehityskohteita ovat yhdessä tekemisen lisääminen, palautteenanto sekä haastavien tilanteiden käsittely. Vastuullisuustoimenpiteet 2022 Vuonna 2022 kehitämme turvallisuuden tunnuslukujen seurantaa ja raportointia koko konsernissa. Yhtenäistämme lukujen seurannan, laskennan ja raportoinnin tavat, jotta pystymme vertailemaan ja kertomaan tunnusluvuistamme tasapuolisesti yhtiöittäin. Lisäksi yhtenäinen raportointi voi auttaa meitä löytämään mahdollisia kehityskohteita ja siten edistämään työn turvallisuutta. Työhyvinvointia kehitämme vuoden 2022 aikana muun muassa laatimalle yhteisen hyvinvointisuunnitelman. Toteutamme esimiesten työtä tukevia koulutuksia ja kehitystoimenpiteitä, sekä kehitämme henkilöstösuunnittelua. Lisäksi yhtenä toimenpiteenä vuodelle 2022 on ennakoivan varhaisen tuen –mallin päivitys.

RkJQdWJsaXNoZXIy NTQzMTI=