Arkta Rakennuskultti toimii pääurakoitsijana lasten päiväkoti Nihdissä. Kohde sijaitsee Helsingin
Sompasaaren jatkeena, uudessa kaupunginosassa Nihdin saarella, osoitteessa Pinkkarinkuja 4.
Päiväkotiin tulee varhaiskasvatus- ja esiopetustilat 140 lapselle. Kokonaisurakan kohteen laajuus
on 1693 brm2 ja urakka 6.872.000 milj.€. Kokonaisurakkaan sisältyy myös piha-alueella saaren
ainoan puiston ja meluaidan rakentaminen. Uudisrakennus on 2-kerroksinen, betonirakenteinen ja
julkisivut puu- ja tiiliverhottuina. Suuri viherkatto mukautuu korttelin mittakaavaan ja puujulkisivu
avautuu kohti leikkipihaa.
Kaavallisesti kohde on haastavalla paikalla asuinkorttelin sisällä rakennettavalla tiiviin
rakennuskannan asuinalueella, jossa käynnissä olevat rakennushankkeet ja tiiviisti liikennöidyt
liikenneväylät on otettava huomioon rakentamisen aikana. Rakennuspaikka sijaitsee täyttömaalla,
joka edellyttää paaluttamista ja rakenteiden suojaamista pohjaveden vaikutuksilta. Lisäksi kohteen
merellinen, kostea ja tuulinen sijainti asettaa vaatimuksia rakennuksen säänkestävyydelle. Myös
merenpinnan vaihtelut on huomioitava turvallisen rakentamiskorkeuden toteuttamisena.
Päiväkoti on Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy toimiston suunnittelema Helsingin kaupungin
järjestämän arkkitehtikilpailun voittajakohde. ” Päiväkoti on tärkeä uudelle Nihdin saaren
kaupunginosalle ollessaan sen ainoa julkinen rakennus. Päiväkodin piha on saaren ainut puisto,
joka on paikallisten asukkaiden käytössä. Tuleva Kruunusiltojen raitiovaunuyhteys ajaa
päiväkotikorttelin vierestä,” kertoo pääarkkitehti Anssi Kankkunen.
”Asemakaavassa oli tiukasti määrätty rakennuksen paikka, jossa tontti työntyy naapurin
asuinkorttelin tontin sisään ja on upotettu yhteen naapuritalon kansipihan kanssa. Olettamuksena
on muurimainen kansipiha, johon rakennus liittyy,” kertoo kohteen projektiarkkitehti Mikko
Kilpeläinen. ”Julkisivun pykältämisellä on saatu valoisuutta toiminnallisille tiloille. Toisessa
kerroksessa ikkunoita onkin joka suuntaan. Rakennuksen värimaailma noudattaa asemakaavaa,
jossa pihan puolella on vaalea tiili ja puun lämpöä, mutta muualla tummaa pintaa. Puurimoitusta on
tuotu myös sisätiloihin tuomaan lämpöä,” kuvailee Kilpeläinen.
Hankkeen projektinjohtaja Juha Leoni Helsingin kaupungilta korostaa, että ”naapuritalon pihaan
kiinni rakentaminen ja yhteensovittaminen on poikkeuksellisen haasteellista. Tämä vaatii
pääurakoitsijalta, suunnittelijoilta ja rakennuttajilta erityisen hyvää yhteistyökykyä. Rakentaminen
on lähtenyt hyvin käyntiin,” lisää Leoni. Helsingin kaupungin tavoitteena on tässäkin vähentää
urakkatyömailla syntyviä päästöjä ”Päästötön työmaa green deal” -sopimuksen mukaisesti.
”Olemme kokenut, ja voisi sanoa erikoistunut vaativien päiväkoti- ja koulukohteiden rakentajana ja
on mukava tehdä taas Helsingin kaupungille toimivia ja inspiroivia tiloja lapsille,” iloitsee
toimitusjohtaja Marko Kähkönen Arkta Rakennuskultista
Lisätietoja:
Marko Kähkönen
toimitusjohtaja, Arkta Rakennuskultti
040 772 4903, marko.kahkonen@arkta.fi
Kuva: Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy
ARKTA-konsernin muodostavat asuntorakentajat Tampereen talousalueella Arkta Rakennus Oy, Helsingin talousalueella Arkta Reponen Oy ja Vaasan seudulla Arkta Kultti Oy, sekä Turussa Arkta Turku Oy. Kouluja ja päiväkoteja rakentavat yhteiskuntatilojen rakentajat Arkta Rakennuskultti Oy Uudellamaalla ja Arkta Kultti Oy Vaasan seudulla. Heinolassa toimii betonielementtitehdas Arkta Laatuseinä Oy.
Arkta tunnetaan vähähiilisyyteen tähtäävästä rakentamisesta, ollen edelläkävijä täyspuukerrostalojen rakentamisessa sekä asunto-osakeyhtiöiden oman aurinkoenergian hyödyntämisessä. ARKTA-konsernissa on rakennettu jo yli 15 000 asuntoa, joista noin tuhat on puurakenteisia. Liikevaihto vuonna 2022 oli 132 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee noin 220 henkilöä, jonka lisäksi se työllistää yli 1000 pitkäaikaista yhteistyökumppania.