Arkta Rakennuskultti rakentaa Helsingin Käpylään arkkitehtuurikilpailun voittajakohteen, kolmikerroksisen Kottby Grundskolanin. Osoitteeseen Pohjolankatu 34 rakentuva uusi ruotsinkielinen koulu käsittää noin 500 oppilaan peruskoulun 1–9. luokka-asteilla sekä esiopetuksen 50 lapselle. Arkta Rakennuskultti toimii kouluhankkeen pääurakoitsijana. Kohteen arkkitehtinä toimii AOR Arkkitehdit ja tilaajana on Helsingin kaupunki. Rakennuksen bruttoala on 5507 brm2.

Vaativaa rakentamista ja hiottuja yksityiskohtia

Kottby Grundskola sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa ympäristössä. Julkisivujen väriin ja materiaalimaailmaan on haettu yhtymäkohtia ympäröivästä kaupunkikuvasta.

Kolmikerroksisen koulun arkkitehtoninen kokonaisratkaisu muodostuu tontin eri suuntiin avautuvista kaupunkikuvallisista näkymistä ja niiden ominaispiirteiden vahvistamisesta. Rakennus asettuu osaksi vanhojen asuinkerrostalojen rytmiä kapealla harjakattoisella päädyllä.

Talotekniikka pyritään sijoittamaan niin, että sen vaikutus kaupunkikuvaan olisi vähäinen; rakennuksen isot ilmanotto- ja poistoaukot sijoitetaan itäpuoliselle julkisivulle sen metsäpihan puoleisille kattolappeille, joissa ne verhoillaan osaksi rakennuksen arkkitehtuuria. Pihasuunnitelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota ympäröivään puistoon ja pyritty häivyttämään rajaa puiston ja pihan välissä.

”Koulurakennukseen tulee paljon tarkkaan mietittyjä yksityiskohtia – luonnonvalon tuominen tiloihin ja ympäristöön sopivat materiaalivalinnat ovat erimerkkejä niistä”, kertoo Arkta Rakennuskultin toimitusjohtaja Marko Kähkönen.

Kestävän kehityksen periaatteita noudattaen

Kestävä kehitys on otettu huomioon suunnittelussa: kouluun käytetään osittain vähähiilistä betonia ja osa rakennuksen energiankulutuksesta saadaan katolle asennetuista aurinkopaneeleista. Aurinkopaneeleita tulee noin 260 neliömetrin alueelle.

Koulurakennuksen rakennustyöt ovat alkaneet loppukeväästä 2023 ja sen on tarkoitus valmistua alkukesästä 2025, jolloin oppilaat pääsevät aloittamaan syyslukukauden 2025 uusissa tiloissa.

Lisätietoja:

Marko Kähkönen
toimitusjohtaja, Arkta Rakennuskultti
040 772 4903, marko.kahkonen@arkta.fi

Kuvat: AOR Arkkitehdit

ARKTA-konsernin muodostavat asuntorakentajat Tampereen talousalueella Arkta Rakennus Oy, Helsingin talousalueella Arkta Reponen Oy ja Vaasan seudulla Arkta Kultti Oy, sekä Turussa Arkta Turku Oy. Kouluja ja päiväkoteja rakentavat yhteiskuntatilojen rakentajat Arkta Rakennuskultti Oy Uudellamaalla ja Arkta Kultti Oy Vaasan seudulla. Heinolassa toimii betonielementtitehdas Arkta Laatuseinä Oy.

Arkta tunnetaan vähähiilisyyteen tähtäävästä rakentamisesta, ollen edelläkävijä täyspuukerrostalojen rakentamisessa sekä asunto-osakeyhtiöiden oman aurinkoenergian hyödyntämisessä. ARKTA-konsernissa on rakennettu jo yli 15 000 asuntoa, joista noin tuhat on puurakenteisia. Liikevaihto vuonna 2022 oli 132 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee noin 220 henkilöä, jonka lisäksi se työllistää yli 1000 pitkäaikaista yhteistyökumppania.