Arkta Rakennus Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.2.2022 alkaen Antti Palo-oja.

Hän siirtyy tehtävään SRV Rakennus Oy:stä Kansi Areena -hankkeen hankejohtajan ja rakennuttajan paikalta, toimien sitä ennen pitkään Skanska Talonrakennus Oy:ssä viimeksi Tampereen aluejohtajana.

”On hienoa päästä kehittämään ja rakentamaan yhdessä arktalaisten kanssa Suomen halutuimpaan maakuntaan uusia koteja perheille. Pirkanmaa on alueena vetovoimainen ja luo edellytykset tuloksekkaalle toiminnalle. Useita vuosia Arktan toimintaa seuranneena voin todeta, että meillä on hienoja hankkeita käynnissä ja tulossa Tampereen talousalueella”, kertoo Antti Palo-oja.

Joulukuussa vahvistetun strategian mukaisesti Arkta Rakennus keskittyy panostamaan vielä voimakkaammin energiatehokkaiden, uusien teknisten ratkaisujen ja innovaatioiden kehittämiseen asuntotuotannossa.

”Tampereen talousalueella on käynnissä useita laajoja kerrostalorakentamisen kaavakehityshankkeita keskeisillä sijainneilla raitiotien ja lähijunapysäkkien lähellä”

ARKTA-konsernin toimitusjohtaja Maarit Sääksi

Arkta-konsernin muodostavat kuusi rakennusalan kokenutta perheyritystä, joissa konsernin johtamisessa puhaltavat kaikki yritykset systemaattisesti yhteen hiileen ja hyödyntävät ristiin osaamistaan.

Konsernin yrityksillä on käynnissä mittavia energiatehokkaita ja ilmastoystävällisiä asuinaluerakentamisen hankkeita ja tutkimuskohteita Helsingin ja Tampereen seudulla.

Arkta-konserni on edelläkävijä hiilineutraalissa asuntorakentamisessa – julkitilarakentaminen ja betonielementtitehdas tuovat synergiaetuja

Arkta tunnetaan mm. edelläkävijän maineestaan täyspuu-kerrostalojen rakentajana. Ensimmäinen täyspuukerrostalo rakennettiin jo vuonna 2011. Tampereelle Vuorekseen on valmistumassa Suomen suurin täyspuukerrostalokortteli.

Arktan yritysten tämän hetken puukerrostalojen rakentamisen volyymista kertoo rakenteilla ja valmisteilla olevat noin 1000 puukerrostaloasuntoa. Tämä on valtava määrä Suomen mittakaavassa yhdeltä rakentajalta. Kaikkiaan konsernissa on rakennettu yli 14.000 asuntoa.
Asuntorakentaja Arkta Reposen korkeasta rakentamisen laadusta kertoo toistuvasti kohteiden luovuttaminen 0-virhetuloksella.

 

 

Visualisointikuva Huvikummun B-talosta

Myös Arktan julkitilojen, koulujen, päivä- ja hoivakotien rakentajat ovat erikoistuneet haastavien kohteiden toteuttamiseen ja puutalorakentamiskohteisiin. Arkta Rakennuskultti voitti Helsingin Kuninkaantammen Camelot -koulun ja päiväkodin SR eli suunnittelu ja rakentamisurakan, joka on ekologinen, energiatehokas ja aikaa kestävä ja ympäristöltään ns. metsäkoulu. Parhaillaan rakenteilla on Suomen suurin puupäiväkoti Martta Wendelin Tuusulassa.

Arkta Kultti Vaasassa aloittaa asuntotuotannon ydinkeskustaan tänä vuonna.
Arkta Laatuseinän betonielementtitehdas kehittää ja tuottaa matalaenergiabetonielementtejä kerrostaloihin pääkaupunkiseudulle.

Lisätiedot

Arkta Rakennus Oy, toimitusjohtaja Antti Palo-oja 1.2.2022 p. 040 865 0114, antti.palo-oja@arkta.fi
Arkta Oy, konsernin toimitusjohtaja Maarit Sääksi p. 040 830 7273, maarit.saaksi@arkta.fi
Arkta Oy, viestintä- ja brändijohtaja Wiola Kiiveri p. 050 5951123, wiola.kiiveri@arkta.fi