Kaikenkokoiset urakat turvallisesti ja laadukkaasti

Päivän aikana kohtaamisia tapahtuu työpaikoilla, opiskeluiden merkeissä, yhteisissä harrastuksissa sekä julkisissa tiloissa. Tiloissa, joiden täytyy palvella käyttötarkoituksessaan moitteettomasti. Tyypillisiä kohteitamme ovatkin esimerkiksi koulut, päiväkodit, kirjastot, seurakuntatilat, urheilu- ja liikuntatilat sekä hoivakiinteistöt. Asiakkaisiimme kuuluvat julkinen sektori, kunnat, kaupungit ja yhteisöt, ja meillä on menestyksekästä kokemusta sekä pienemmistä rakennuksista että mittavista ja vaativista projekteista.

Mittava osaamisemme perustuu useiden kymmenien koulu- ja päiväkotihankkeiden lisäksi menestyksellä toteutettuihin toimitila- ja liiketilarakentamisen projekteihin sekä esimerkiksi sairaaloiden, palvelukeskusten, liikuntahallien, parkkitalojen ja hallien rakentamiseen.

Vastuullista rakentamista

Arkta Rakennuskultti on kustannustietoinen laadun rakentaja, jolla aikataulut ja kustannukset pysyvät budjetissa. Toimintatapamme, osaava työnjohto ja työsuorituksen valvonta sekä organisaatiorakenteemme mahdollistavat tarvittaessa myös joustavan ja nopean päätöksenteon. Me kuuntelemme aina asiakkaamme toiveita. Asiantuntemuksemme ja laajan kokemuksemme ansiosta voimme tarjota aina parhaat ratkaisut haastavissakin tilanteissa, aina asiakaslähtöisesti, tavoitteiden ja sopimusten mukaisesti.

Me toteutamme laadukkaasti ja luotettavasti laajatkin kokonaisuudet jaetusta urakasta KVR- urakointiin. Olemme mielellämme mukana projektissa jo suunnittelun alkuvaiheista alkaen. Yhteistyöllä asiakkaamme kanssa voimme näin varmistaa, että rakentaminen on todellista laatutyötä suunnittelusta toteutukseen. Meille rakentamisen tärkeimmät mittarit ovat työturvallisuus ja laatu. Niistä emme jousta.

Arkta Rakennuskultti tukee vähäosaisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia Iceheartsin välityksellä.

Uutiset

Referenssit

Referenssit

 

Metsolan päiväkoti

Arkta Rakennuskultti rakensi reilun sadan lapsen Metsolan päiväkodin Espooseen. Luonnonläheinen päiväkoti valmistui loppuvuodesta 2022.

Referenssit

 

Martta Wendelin puupäiväkoti

Arkta Rakennuskultti toteutti Joutsenmerkin Martta Wendelin puupäiväkodin Tuusulan Hyrylään. Rakennusurakassa noudatettiin Joutsenmerkin ympäristökriteerejä, joilla varmistetaan, että rakennus on ympäristöystävällinen koko…

Referenssit

 

Matinraitin päiväkoti

Arkta Rakennuskultin pääurakoima Espoossa sijaitseva Matinraitin päiväkoti avasi ovensa tammikuussa 2021. Se tarjoaa sekä varhaiskasvatusta että esiopetusta.

Historia

Oy Rakennuskultti Ab perustettiin vuonna 1988 Vaasassa, ja vuonna 2020 se jakautui Uudenmaan alueella toimivaan Arkta Rakennuskulttiin sekä Pohjanmaan ja Vaasan seudulla palvelevaan Arkta Kulttiin.

Arkta Rakennuskultti Oy:n yli 30-vuotisen historian aikana karttunut arvostetuksi yhteistyökumppaniksi. Rakennamme pieteetillä kaiken mihin ryhdymme. Vuosikymmenten varrella rakentaminen on muuttunut, mutta Arkta Rakennuskultti ymmärtää arjen kohtauspaikkojen merkityksen. Siksi me kehitymme jatkuvasti asiakkaidemme tarpeiden mukana, ja kokemuksemme ansiosta voimme tarjota aina parhaat ratkaisut julkisten tilojen uudis- ja korjausrakentamiseen.