ARKTA Vastuullisuusraportti 2021

15 VÄHÄHIILINEN RAKENTAMINEN Pyrimme jatkuvasti tekemään toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nyt olemme asettaneet konkreettisen tavoitteen hiilipäästöjemme puolittamiselle. Passiivi- ja puurakentamisen edelläkävijä Arktalla teemme systemaattisesti toimia pienentääksemme oman toimintamme hiilijalanjälkeä. Olemme mukana useissa tutkimus- hankkeissa kehittämässä suomalaista rakentamista ja pienentä- mässä hiilijalanjälkeä toiminnassamme. Kehitämme ja otamme käyttöön jatkuvasti ekologisia, energiatehokkaita ja vähähiilisiä ratkaisuja, jolloin rakentamamme kohteet edistävät ympäristön hyvinvointia sekä ihmisten terveellistä elämää. Nämä valinnat auttavat myös etenkin sijoittaja-asiakkaidemme laadullisten sekä taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa. Arkta Reponen Oy on ollut jo vuosien ajan edelläkävijä vähähiili- sessä sekä energiatehokkaassa puurakentamisessa. Rakennamme paljon puukerrostaloja, koska puu on materiaalina ekologinen, sekä pyrimme käyttämään paikallisesti tuotettua sähköä. Vasemmalla olevissa nostoissa näkyy Arkta Reponen Oy:n ja Arkta Rakennus Oy:n vuonna 2021 valmistuneiden ja rakenteilla olevien asuntojen (yhteensä 1410 kpl) tunnuslukuja. Kaikki suunnitteilla olevat kerros- talot ovat vähintään A-energialuokkaa, ja useassa kohteessa tullaan hyödyntämään maalämpöä sekä aurinkosähköä. Ilmastonmuutoksen hillintä Me Arktalla haluamme tehdä oman osuutemme edistääksemme ilmastonmuutoksen hillintää. Osana vastuullisuusstrategiatyötämme asetimme konkreettisen tavoitteen hiilipäästöjen pienentämiseksi. Tavoitteenamme on puolittaa oman toimintamme ja itse valmis- tamien omaperusteisten hankkeidemme hiilijalanjälki vuoteen 2030 mennessä vuoteen 2020 verrattuna. Vastuullisuustoimenpiteet 2022 Pääseminen ilmastotavoitteisiimme vaatii meiltä Arktalta entistä enemmän konkreettisia toimia kaikissa yhtiöissämme. Vuonna 2022 otamme toimintatavaksemme laskea kaikkien tulevien omaperus- teisten hankkeidemme hiilijalanjäljen. Kun tunnistamme mistä hiilijalanjälkemme muodostuu, pystymme seuraamaan ilmastota- voitteemme toteutumista ja kohdentamaan keinoja hiilipäästöjen pienentämiselle. Rakennustoiminnassamme, niiltä osin missä ei vielä toteudu, tavoitteena omaperusteisissa hankkeissa on rakentaa vähintään A-energialuokan rakennuksia sekä valita vähähiilisiä energiamuotoja. Lisäksi vuoden 2022 aikana aiomme siirtyä uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön käyttöön koko konsernissa, sekä työmailla että toimistoissa. Betonielementtituotannossa raportoimme aina vuosittain oman energiankulutuksemme ympäristöluvan mukaisesti, mutta jatkossa aiomme seurata lukuja systemaattisemmin. Lisäksi yhtenä vastuulli- suustoimenpiteenämme betonivalmistuksessa on tiedonhankinta ja aktiivinen alan kehityksen seuranta korvaavista raaka-aineista. Asuntoja 1 410 122 asunnossa maalämpö 1 massiivipuinen päiväkoti A-energialuokan asuntoja 571 90 asunnossa LEED- sertifikaatti Aurinkopaneelit 665 asunnossa

RkJQdWJsaXNoZXIy NTQzMTI=